Musan Salama jatkoi perjantaina sitkeää taisteluaan miesten Kakkosen sarjapaikasta, kun joukkue haki Kauniaisista pisteen GrIFK vieraana. Ottelu päättyi 1–1-tasapeliin.
Salaman pelastajaksi nousi jälleen Simeon. Hän iski porilaisten tasoitusmaalin 86. minuutilla ja piti samalla joukkueensa pistejahdin elossa loppuvihellykseen saakka. Simeon oli asialla myös edellisessä ottelussa EBK:ta vastaan, jolloin hänen maalinsa toi Salamalle tasapelipisteen.
Musan Salaman vastuuvalmentaja Rasmus Jokinen näki GrIFK-ottelussa paljon samaa kuin edellisessä kamppailussa.
– Hyvin samankaltainen taistelu kuin EBK:ta vastaan. Pieniin yksityiskohtiin kaatui se, ettemme saaneet kolmea pistettä matkaan. Taistelimme loppuun asti ja yritimme kairata toistakin maalia. Tällä kertaa ei pomppinut meille tämän enempää, Jokinen sanoo.
Piste Kauniaisista oli arvokas, mutta tässä vaiheessa kautta Salama tarvitsisi kipeästi myös voittoja. Jokinen olikin tyytyväinen joukkueensa taisteluilmeeseen, vaikka lopputulos jätti myös hampaankoloon.
– Taistelupiste. Toisaalta tällaiset pelit pitäisi pystyä kääntämään voitoiksi. Taisteluilme ja halu kamppailla olivat jälleen kiitettävällä tasolla.
MuSan sarjapaikkataistelu vaikeutui entisestään lauantaina, kun EBK voitti oman ottelunsa. Jokainen jäljellä oleva ottelu ja piste on siten porilaisille entistäkin tärkeämpi.
Jokisen viesti joukkueelle on kuitenkin selvä: laskelmien sijaan huomio pidetään siinä, mihin joukkue pystyy itse vaikuttamaan.
– Nyt katseet vain omaan tekemiseen. Suoriudutaan lopuista peleistä vähintään samalla tasolla, Jokinen linjaa.
Musan Salama on kahdessa peräkkäisessä ottelussa noussut loppuhetkillä tasoihin ja osoittanut, ettei joukkue suostu luovuttamaan. Taisteluilme on löytynyt juuri ratkaisevilla hetkillä.
Nyt pelkät taistelupisteet eivät kuitenkaan välttämättä enää riitä. Kauden viimeisissä otteluissa joukkueen pitäisi pystyä kääntämään tiukat kamppailut voitoiksi – ja samalla toivoa, että sarjataulukossa myös muualla tapahtuu porilaisten kannalta oikeita asioita.