Musan Salaman naisten edustusjoukkue jäi lauantaina ilman pisteitä, kun Palokan Riento haki Porista 2–4-vierasvoiton. Tappiosta huolimatta MuSan esityksessä oli paljon hyvää, mutta tällä kertaa yksittäiset nukahdukset ja heikot ratkaisut maksoivat pisteet.
MuSa lähti otteluun päättäväisesti ja pyrki prässäämään vastustajaa korkealta. Kotijoukkueen pelaaminen toimikin pitkiä jaksoja hyvin, ja hyökkäyspäässä pystyttiin rakentamaan laadukkaita tilanteita. Pallokin kolahti kahdesti PaRin ylärimaan.
Valmentaja Essi Helander kuvailee joukkueen onnistumista varsin kaksijakoiseksi.
– Pelimme oli pääosin hyvää, mutta ottelun sisään mahtui tänään liian monta nukahdusta ja heikkoa ratkaisua. Vastustaja ei maalipaikoilla varsinaisesti juhlinut, mutta kuitenkin pallo haettiin neljä kertaa verkosta. Itse kolistelimme pariin kertaan vastustajan ylärimaa ja hyökkäsimme ajoittain hyvinkin mallikkaasti. Oli monella tapaa erikoinen matsi.
Ottelun yksi käännekohdista nähtiin toisella puoliajalla, kun MuSan maalivahti Venla Kuuri-Riutta loukkaantui eikä pystynyt jatkamaan peliä. Maalille jouduttiin vaihtamaan kenttäpelaaja Nanna Nieminen. Yllättävä muutos sekoitti hetkeksi kotijoukkueen pelaamista.
– Jonkin verran ottelun kulkuun vaikutti toisella puoliajalla maalivahdin loukkaantuminen, joka sekoitti joukkueen pelin hetkeksi. Meillä oli silti senkin jälkeen täydet mahdollisuudet voittaa.
Lopputulos jätti Salamalle harmiteltavaa etenkin siksi, että joukkue pystyi luomaan riittävästi tilanteita paremman tuloksen saavuttamiseksi. Samalla ottelu osoitti, kuinka paljon joukkueen pallollinen pelaaminen on kehittynyt kauden aikana.
– Tuloksesta huolimatta pelistä löytyi paljon myös onnistuneita asioita. Esimerkiksi kevätkierroksen PaRi-otteluun verrattuna omaan pallolliseen peliimme on tullut paljon lisää rytmiä ja vaihtoehtoja, Helander kertoo.