15.8.2026 10:29
Musan Salama ry.

Mira Pärssinen on täällä taas – konkarin paluu siivitti MuSan tärkeään vierasvoittoon

Musan Salaman naisten joukkue onnistui hakemaan Pohjanmaalta perjantai-iltana tärkeän kolmen pisteen voiton. Avainrooliin matsissa nousi heti pitkästä loukkaantumisesta toipunut kokenut Mira ”Pärä” Pärssinen palasi tositoimiin – ja ehti heti olla mukana ratkaisemassa ottelua.

Vaihdosta kentälle tullut Pärssinen murtautui toisella puoliajalla väkevästi Sportin rangaistusalueelle ja hänet pysäytettiin rikkomalla. Seuranneesta rangaistuspotkusta Jessica Kannosto viimeisteli varmasti MuSan 2–1-voittomaalin.

Pitkän kuntoutusjakson jälkeen paluu kentille merkitsi Pärssiselle paljon.

– Henkilökohtaisella tasolla on äärettömän hyvä fiilis palata pelaamaan. Se on ollut tavoitteena koko ajan mielessä. Nyt tehty työ palkitaan ja nautin siitä, Pärssinen sanoi.

Kokenut pelaaja tietää samalla, ettei pitkästä poissaolosta palata yhden ottelun kokemuksella heti takaisin parhaalle tasolle.

– Armollisuutta totta kai vaaditaan, jotta on mahdollisuus palata takaisin siihen kuntoon missä olikin. Työmäärä ei myöskään lopu tähän hetkeen, vaikka yksi tavoite täyttyy. Pitkä poissaolo varmasti näkyy joissain asioissa, mutta yritän nyt ottaa talteen myönteiset asiat kentältä ja keskittyä niihin.

Pärssisen paluu on piristys koko MuSan joukkueelle. Kokemuksen lisäksi hän tuo ryhmään uudenlaisia pelillisiä vaihtoehtoja – mistä saatiin Vaasassa heti konkreettinen osoitus.

– Pärä tuo meille pelillisesti paljon uusia vaihtoehtoja, päävalmentaja Timo Suontaka iloitsi.

Salama joutui taistelemaan pisteistä

Itse ottelussa MuSa otti avausjakson alun jälkeen pelin hallintaansa ja sai painopisteen Sportin kenttäpuoliskolle. Vieraat siirtyivät johtoon 31. minuutilla, kun Helmiina Luoma viimeisteli kulmapotkun jälkitilanteesta avausmaalin. Tauolle lähdettiin porilaisten johdossa.

Toisesta puoliajasta muodostui Salamalle huomattavasti vaikeampi. Sport lisäsi painetta ja vieraat joutuivat puolustamaan pitkiä jaksoja. MuSan puolustus kesti 66. minuutille saakka, jolloin kotijoukkue onnistui tasoittamaan tilanteeksi 1–1.

Tasoituksen jälkeen MuSa sai jälleen rauhoitettua pelaamistaan. Lopulta ratkaisijaksi nousi Pärssisen vahva murtautuminen rangaistusalueelle ja sitä seurannut Jessica Kannoston onnistunut rangaistuspotku.

Pärssinen oli tyytyväinen ennen kaikkea tapaan, jonka ansiosta Salama kesti ottelun vaikeat hetket.

– Joukkueelta matsi oli jälleen erittäin hyvin taisteltu voitto. Perusasioissa voidaan vieläkin parantaa, jotta saisimme lisättyä omaa pallonhallintaa ja sitä kautta myös hyökkäyksiä. Toisella puoliajalla jouduimme puolustamaan melko paljon, mutta olen tyytyväinen siihen ilmeeseen, jolla töitä tehtiin.

Suontaka: Suunta on oikea

Myös Suontaka oli tyytyväinen joukkueensa 90-minuuttiseen. Sport osoittautui juuri niin hankalaksi vastustajaksi kuin MuSassa oli etukäteen arvioitu.

– Pystyimme kuitenkin pelaamaan suhteellisen ehjän ottelun. Toki parannettavaa jää, mutta nyt suunta on oikea ja nousujohteinen.

Erityistä kiitosta valmennukselta sai keskikentän kolmikko Jessica Kannosto, Aino-Kaisla Kyhä ja Dina Ylikraka.

Tärkeän vierasvoiton ja Pärssisen paluun jälkeen Musan Salama pääsee jatkamaan hyvistä tunnelmista kohti seuraavaa otteluaan. Se pelataan poikkeuksellisesti Musan Wembleyllä.

Avaus: Saari, Lamminen, Granberg, Välilä, Akola, Kannosto, Kyhä, Ylikraka, Saranpää (Pärssinen), Vehmasto, Luoma (Suontaka)

Vaihdossa: Kuuri-Riutta, Ketamo, Raitanen, Rantanen, Numminen