25.4.2026 16:28
TYTTÖJOUKKUEET

Musan Salaman pelaajapolku johtaa edustusjoukkueeseen



MuSan tyttöjen pelaajapolku jatkuu nappulatreeneistä ja aloittavasta ikäluokasta alkaen naisten edustusjoukkueeseen saakka. Mira Pärssinen on siitä elävä esimerkki: “Lapsesta asti haaveilin pelaavani edustusjoukkueessa.”



MuSan tavoitteena on lasten ja nuorten kilpailullisen ja innostavan toiminnan lisäksi kasvattaa pelaajia omaan edustusjoukkueeseen. Tällä hetkellä omia kasvatteja pelaa suuri määrä sekä naisten että miesten joukkueissa. Naisissa viime kaudella ison roolin pelannut ja kauden aikana viidesti vastustajan verkkoon osunut Mira "Pärä" Pärssinen on aikanaan aloittanut uransa MuSassa. Käytyään hakemassa kokemusta ylemmältä sarjatasolta Pärssinen palasi muutama vuosi sitten takaisin kasvattajaseuraansa.



Pärälle edustusjoukkueessa pelaaminen on iso juttu.

- Juniorivuosilta on paljon muistoja, jotka liittyvät MuSaan. Sieltä asti olen haaveillut pääseväni pelaamaan edustuksessa. Ollessani nuorempi, ei omassa seurassa ollut naisille varsinaista edustusjoukkuetoimintaa, joten onhan tämä upea mahdollisuus nykyään edustaa aikuisten tasolla juuri Musan Salamaa, hän sanoo



Pärssisen ura alkoi 9-vuotiaana luokkakaverin houkuteltua hänet harjoituksiin. Pieni jännitys kuului asiaan, kun harjoituksissa hypättiin suoraan mukaan erilaisiin syöttökuvioihin. Monipuolisesta syöttövalikoimasta tulikin sittemmin Pärän tavaramerkki, josta joukkuekaverit saavat nautiskella viikonlopusta toiseen. 

Kentällä Pärssinen loistaakin nimenomaan pallollisessa pelaamisessa, jonka kokee itsekin vahvuudekseen. 

- Perusjuttuja pallon kanssa on hiottu nuorempana paljon. Kokemuksen myötä olen saanut siihen lisäksi itsevarmuutta ja uskon sen näkyvän peleissä.



Ystävät ja onnistumiset ilon aiheina



Juniorina joukkueen tie vei usein erilaisiin turnauksiin, jotka sitoivat ryhmää yhteen ja tarjosivat unohtumattomia kokemuksia. 



Matkalta futiksen parissa on tarttunut mukaan muutenkin monenlaisia hienoja asioita, joista tärkeimpinä Pärssinen pitää lajin parista saamiaan ystäviä. Myös omalle kohdalle osuneet onnistumiset ja pelaajana kehittyminen on pitänyt mielenkiintoa yllä vuodesta toiseen. 

- Kun jaksaa tehdä töitä pitkäjänteisesti, on palkitsevaa huomata saaneensa aikaan kehitystä. On lukematon määrä hetkiä ja fiiliksiä, joita en ilman jalkapalloa olisi koskaan saanut kokea.



Toisinaan jalkapallo näyttää myös varjoisan puolensa kuten viime syksynä, kun Pärssinen loukkaantui. Kipinä pelaamiseen ei siinäkään kohtaa kuitenkaan sammunut, vaan ristisidevamman kuntoutus on käynnissä ja etenee hyvässä aikataulussa. 

Siitä on paljon apua, että taustalla on tuttu yhteisö tukemassa.

- Tuttu ympäristö ja tutut oman seuran ja joukkueen ihmiset auttavat tässä kohtaa todella paljon, Pärssinen kiittelee.


Seuraavat omat kasvatit kehittyvät ikäluokkien välisessä yhteistyössä


Oma joukkue muodostuu nopeasti tärkeäksi yhteisöksi myös lapselle. Pelit ja harjoitukset tutussa ympäristössä ja välittävässä valmennuksessa muodostavat merkittävän palasen harrastukseen sitoutuneen pelaajan elämässä. Pelaaminen omien ystävien kanssa on usein viikon kohokohta.



Pienen tauon jälkeen MuSassa on tälle kaudelle peliryhmä tyttöjen jokaiseen ikäluokkaan. Se tarkoittaa sitä, Salamalla on joukkue Läntisen alueen sarjoissa T8-sarjasta alkaen T14-sarjaan saakka. Tämän lisäksi pelataan sekä T16- että T18-sarjaa, joten pelaajapolku jatkuu omassa seurassa lapsesta aikuisuuteen asti. Eri sarjoihin ilmoittautumiset mahdollistavat tällä hetkellä kaikkien tyttöpelaajien pelaamisen omassa oikeassa sarjassaan sekä tarvittaessa tilaisuuden haastaa itsensä vanhemman ryhmän peleissä.



MuSassa tyttöjen toimintaan on panostettu jo vuosia ja tulokset alkavat näkyä. Toimintaa on järjestetty ja järjestetään kahden ikäluokan yhteisissä joukkueissa, kun pelaajien kehitystä halutaan tukea tarjoamalla sopivan tasoisia pelejä pelivuosista tai pelaajan tasosta riippumatta. Yhteiset joukkueet mahdollistavat sekä tavoitteellisen kilpailun että harrastamisen pelaajan oman motivaation mukaan. 



Musan Salama toivottaa juuri sinut tervetulleeksi seuraamaan sekä naisten että tyttöjen otteita alkavalla kaudella. Naisten kauden avaus vihelletään käyntiin huomenna sunnuntaina UK Tekonurmella klo 16.00.