22.10.2025 10:40
Musan Salama ry.

Kauden 2025-26 Vastuuvalmentajat

Kauden 2025-26 juniorijoukkueiden vastuuvalmentajien paletti on valmis. Lapsuusvaiheen valmennuspäällikkö Jukka Ranne kuvaa prosessia mielenkiitoiseksi ja palkitsevaksi.

- Itselleni tämä oli opettavainen työtehtävä. Tässä laajuudessa en ole aiemmin valmentajarekrytointia hoitanut, mutta nyt uuden työnkuvan myötä pääsin hoitamaan tätä asiaa. Oli mukava päästä keskustelemaan ja tutustumaan myös uusiin kasvoihin, Ranne kuvaa.

Vastuuvalmentajien joukossa on vanhoja tuttuja nimiä, mutta myös uutta verta.

- Rekrytoinneissa on aina omat haasteensa, mutta lopulta kaikki meni mielestäni oikein hyvin. MuSalaisista löytyy intoa tarttua toimeen ja olemmekin mielestäni saaneet erinomaisen paketin kasaan. Joukossa on kokeneita valmentajia, jotka varmasti tukevat muita kauden aikana. On hienoa, että myös uusia vastuunkantajia on saatu mukaan, Ranne painottaa.

Kokemusta lasten valmennuksesta joukkoon tuo erityisesti Aki Pietikäinen. Akin viime kaudesta ei käänteitä puuttunut. Kaiken myllerryksen jälkeen jalkapallokoti löytyi jälleen Musan Salamasta.

- Kesällä oli pakko pysähtyä. Tankit olivat täysin tyhjät, ja oli aika ottaa etäisyyttä. Nyt, kolmen kuukauden jälkeen, olo on täysin toinen – akut on ladattu, ja into palata kentille on valtava. Valmentaminen Musan paidassa tuntuu oikealta ja luontevalta. Iso kiitos Musalle siitä, että sain mahdollisuuden palata, Pietikäinen kertoo.

Myös Ranne on Akin paluusta mielissään.

- Aki on ennen kaikkea intohimoinen ja kokenut lasten ja nuorten valmentaja. Uskon, että myös aika edustusjoukkueessa on muokannut Akin valmentajuutta edelleen laadukkaampaan suuntaan. On mukavaa, että Aki on taas mukana.

Vastuuvalmentajat joukkueittain


P2019 Jukka Ranne, VAT, Uefa B

P2018 Heikki Hirvonen. IKV

Kalle Forss, FVS

P2017 Mikko Heikkilä, VAT, Uefa-C

P2016 Elina Setälä, Uefa-C

P2015 Aki Pietikäinen, VAT, Uefa B

P2014 Aki Pietikäinen, VAT, Uefa B

P2013 Saku Aaltonen, Uefa-C

P2012 Petri Kylänen, Uefa-B

T2018-19 Janne Helander, IKV

T2016-17 Erkka Ojanen, FVS

T2014-15 Tuomas Pienimäki, IKV

T2012-13 Lauri Anttila, IKV

T18 Antti Lehtonen, IKV

Yhteystiedot

Joukkueiden yhteystiedot löytyvät internetsivuiltamme, musansalama.fi.

Lisätietoja:

Mikko Heikkilä, junioripäällikkö

0407002134, mikko.heikkila@musansalama.fi

Jukka Ranne, lapsuusvaiheen valmennuspäällikkö

0442475475, jukka.ranne@musansalama.fi


Pori Akatemia -joukkueiden (P2011, P16 ja P18) vastuuvalmentajat julkaistaan myöhemmin.