Kello oli noin 13.45 lauantaina, kun maakuntalehti sai kuuluisan nimettömän vinkin iltapäivällä edessä olevasta jalkapallo-ottelusta. Pikkulintu oli laulanut, että Salama-ikoni Jussi Välilä lopettaa aktiiviuransa. Sillä rajauksella tosin, että seniorisarjoissa voidaan nähdä jo ensi vuonna äärimmäisen kova joukkue pelaamassa.
Tieto oli pysynyt hyvin pienessä piirissä ennen tätä, mutta pikkulintu oli katsonut, että eiköhän maakuntalehtikin tarvita mukaan menoon kun edessä on historiallinen iltapäivä. Ripeästi syntynyt juttu oli aiheensa mukainen - ennen kaikkea tyylikäs.
Pari tuntia myöhemmin loputtomalta tuntuneen lisäajan jälkeen viimeinen Salama-ottelu oli päättynyt riemukkaaseen voittoon PPJ:tä vastaan. Hienon hyökkäyksen jälkeen nuori liideri Rasmus Jokinen viimeisteli Musan Salaman voiton. Tunnelma oli pillin soitua siinä määrin intensiivinen, että kuuluttajan tehtäviä hoitanut Kari Löytökorpikin herkistyi kuuluvasti loppupuheenvuorossaan. Oli aika kiittää paitsi joukkuetta, myös Jussi Välilää hienosta pelaajaurasta.
Välilän haastattelun voit katsoa tästä linkistä. Jussi-sisällöt eivät lopu tähän, mutta tästä nyt esimakua. Myös viimeisessä Salama-ottelussaan Välilä tarjosi jo vuosien ajalta tuttua oikea-aikaista, luotettavaa puolustuspelaamista.
- Aika kovaa vääntöä oli. Ensimmäisellä jaksolla pelaaminen ei ollut ihan sitä mitä haluttiin, mutta toisella jaksolla saimme jo juonesta kiinni.
Valmentaja Petteri Saarni näki kokonaisuuden hyvin samalla tavalla.
- Ensimmäisellä puoliajalla oma pallollisen pelaamisen sapluuna vähän unohtui. Toki siitäkin huolimatta onnistuimme luomaan hyviä maalipaikkoja. Toisella puoliajalla pallollisen pelaamisen taso ja taito löytyi, ja voittomaali oli seurausta useamman pelaajan hienosta kombinaatiopelaamisesta, jonka Rasmus pääsi sitten viimeistelemään.
Paikkoja Salamalla oli lisämaaleihinkin, mutta yksi tehty maali riitti kun kaveri jäi nollille. Rasmus Simula hoiti nollapelin varmaotteisesti.
- Hiukan harmittaakin, että kausi päättyy jo, koska joukkue on pelannut nyt erittäin hyvin omalla tasollaan, Saarni kuvailee tunnelmia.
Myös valmennus otti vastaan ilolla Jussi Välilän saamat huomionosoitukset.
- Oli hienoa, että Jussi sai voitokkaan päätöksen uralleen. Mies laittoi viimeisessä ottelussakin aivan kaiken likoon kuten urallaan on tehnyt jokaisessa ottelussa, Saarni kuvaa.
Pori Akatemia hävisi sunnuntaina Porissa pelatun ottelun Nokiaa vastaan. Lauantain maalintekijä Rasmus Jokinen nähtiin tässä matsissa tuttuun tapaan vastuuvalmentajana.
- Kaksi huonosti puolustettua kulmapotkua ratkaisi ottelun. Ottelu oli aika tempoileva sikäli, että pelasimme paikoin erittäin mallikkaasti, mutta sitten taas vastaavasti perussuorituksissa tuli virheitä.
Myös hyökkäyspelaaminen jäi vajaaksi.
- Emme olleet tarpeeksi vaarallisia ylimmällä kolmanneksella. Hyvä asia on, että kautta on vielä yksi ottelu jäljellä, ja siihen tähdätään että päätämme kauden kunniakkaasti, Jokinen kiteyttää.