29.9.2025 14:57
TYTTÖJOUKKUEET

Alkavaan harjoituskauteen aktiivisten tyttöjoukkueiden voimin



Musan Salama perusti aikanaan naisten joukkueen eräänlaisena edelläkävijänä 1970-luvun alussa. Jaska Uusitalo haki tolppa- ja ilmoitustauluilmoituksilla pelaajia joukkueeseen, joka aloitti harjoittelun legendaarisella Vähärauman Viestin kentällä käytännössä nollatasolta. Pelaajat olivat hyväkuntoisia, mutta lajitaidot olivat harvoja poikkeuksia lukuunottamatta vähäisiä. Se ei haitannut, vaan sitten lähdettiin harjoittelemaan. Suomessa elettiin aikakautta, jolloin jopa lehdet tekivät gallupeja aiheesta, onko hyvä idea että naisetkin pelaavat jalkapalloa. Asenneilmasto oli huomattavasti raskaampi kuin se on tänä päivänä, jolloin Helmarit ovat monien pikkutyttöjen - ja miksei myös pikkupoikienkin - idoleita.



Tuon joukkueen tarina on melkein kuin Disneyn elokuvista: joukkue nousi lopulta liigatasolle asti, ja joukkueen pelaajista Arita Rantanen (nykyinen Malin) pelasi maajoukkueessakin lähes 20 A-maaottelua. Historia on siis pitkä, ja hienoja persoonia on ollut mukana tarinan alusta asti.



Tärkeä esimerkki lapsille ja nuorille



Sen jälkeen naisten toiminta on aloitettu uudelleen useaan otteeseen, joista viimeisin uusi alku vuonna 2018 on johtanut nykyiseen Naisten edustusjoukkueeseen. Suunnitelmallinen ja pysyvä, pidemmän tähtäimen toiminta on mahdollistanut joukkueen urheilullisen kehittämisen. Nykyään tavoitteellinen edustusjoukkue on seuran junioreille tärkeä esimerkki ja tarjoaa mahdollisuuden edetä tutussa ympäristössä aikuisten tasolle saakka.



Harjoitusmäärät ja harjoitusten vaatimustaso ovat kasvaneet kausi kaudelta ja taistelu Naisten Kakkosen kärkipaikoilla on ollut realismia jo usean vuoden ajan. Ympäristö on ollut riittävän laadukas valmistaakseen pelaajia niin nuorten maajoukkuetehtäviin kuin pääsarjatasollekin. Naisten joukkue on sopiva sekoitus kokemusta ja nuoria, sillä joka kaudella on ryhmään päästy nostamaan uusia oman seuran kasvatteja ja onnistuttu samalla tarjoamaan kehittymisen ja voittamisen mahdollisuus myös kokeneemmille pelaajille. Tällä kaudella koventunut kilpailutilanne on selkeästi palvellut sekä joukkuetta että yksittäistä pelaajaa.



Tavoitteellinen valmennus on pyritty jalkauttamaan myös junioritoimintaan. Tavoitteet ovat lapsuusvaiheessa hyvin erilaisia kuin nuorten tai aikuisten joukkueissa, mutta määrittävät osaltaan toiminnan suunnittelua ja toteutusta. Tällä hetkellä MuSassa pelaa tyttö- ja naispelaajia yhteensä seitsemässä joukkueessa. 






Joukkueita on kaikenikäisille



Alkavalle uudelle kaudelle MuSa lähtee aktiivisten tyttöjoukkueiden voimin. Nuorimmat joukkuetoimintaan kuuluvat tytöt ovat syntyneet vuonna 2019 ja vanhimmat, junioripolkumme päässä olevat T18-sarjan pelaajat taas vuonna 2008. Jokainen seuran tyttöjoukkue joukkue pelaa useammassa sarjassa, jotta löydämme jokaiselle pelaajalle paikan kehittyä ja pelata riittävästi peliminuutteja. Harjoituksissa ja arjessa joukkueet tekevät tiivistä yhteistyötä keskenään. Lapsuusvaiheesta alkaen pelaajat pääsevät liikkumaan ikäluokkien ja peliryhmien välillä, jotta jokaisen pelaajan harjoitusviikko palvelee kehitystä.



  • Tälläkin kaudella on nähty, että nuoria lahjakkaita pelaajia tulee koko ajan mukaan myös edustustasolle. Sillä luodaan niin seuratoimintaan kuin myös koko lajiin tulevaisuutta ja jatkuvuutta. Myös pelaaja itse pystyy näkemään käytännössä sen, miten omat taidot riittävät aikuisten sarjatasolla, kertoo naisten edustusjoukkueen päävalmentaja Essi Helander.



Helander on tyytyväinen erityisesti siihen, että Musan Salaman toimintaan liittyy vahva yhteisöllisyys. Tästä esimerkkinä joka kesäinen Salamapäivä.



  • Se oli jokaisella osa-alueella onnistunut tapahtuma, joka huipentui edustusjoukkueen otteluun. Oli hienoa katsoa penkiltä, kun seuran juniorit saattelivat joukkueet kentälle. Uskon, että moni päivän järjestelyihin osallistunut koki onnistuneensa seuratessaan hienoa ja hyvähenkistä tapahtumaa. Uskon myös, että tapahtuma toi taas kerran juniorit lähemmäksi edustusjoukkuetta ja antoi tilaisuuden asetella omia tavoitteita kohti aikuisuutta, Helander sanoo.



Suunnitelmallinen pelaajapolku seuran sisällä jatkuu esikoululaisista aikuisiin saakka. Nuorimmat juniorijoukkueet innostavat tyttöjä lajin pariin ja opettavat paitsi lajitaitoja, myös ryhmässä toimimista ja seurakulttuuria. 



  • Haluamme tukea lasten yhteenkuuluvuutta ja identiteettiä ystävinä, urheilijoina ja jalkapalloilijoina. Aloittavassa ikäluokassa meille on tärkeää luoda ilmapiiri, jossa etusijalla ovat positiivinen asenne ja liikunnan ilo. Seuran arvojen mukaan kannustamme jokaista pelaajaa yrittämään parhaansa ja ylittämään itsensä. Myöhemmin mukaan tulevat aamuharjoitukset ja taito- sekä talenttiryhmät, joiden kautta motivoituneimmat pelaajat pääsevät edelleen kehittämään osaamistaan.  MuSassa jokaisella tytöllä on mahdollisuus nauttia jalkapallosta osaavassa ohjauksessa, kommentoi Helander seuran junioripolkua.



Vanhemmat tyttöjuniorit edustavat säännöllisesti seuraa Palloliiton alue- ja Helmari-tapahtumissa. Musan Salama on osallistunut Helmariliigan pelitapahtumiin ensisijaisesti seuran omalla joukkueella, mutta tilanteen mukaan myös yhteisjoukkuetoiminnan kautta tai yksittäisten pelaajien osalta. Seurassa on ollut tärkeää varmistaa, että jokainen toimintaan sitoutunut saa ansaitsemansa tilaisuuden mitata omaa tasoaan ja päästä mukaan oman ikäluokkansa erilaisiin pelaajatarkkailu- ja kehitystoimintoihin.



Lisääkin tavoitteita on. Naisten edustusjoukkueen päämäärä on nousta pelaamaan sarjatasoa korkeammalle Ykköseen. Junioritoiminnassa tehdään töitä sen eteen, että seurassa kasvaa pelaajia, joilla on edellytykset kansalliselle tasolle. Silloin kasvavat myös Musan Salaman mahdollisuudet toimia niin, että edustusjoukkueen ydin voidaan aina muodostaa seuran junioritoiminnasta edustustasolle nousseista omista kasvateista.