Musan Salaman miesten edustusjoukkue voitti lauantaina Atlantis Akatemian vierasottelussa maalein 0-10. Atlantiksella on ollut koko kauden ajan erittäin vaikeaa, mutta runsasmaalinen voitto kertoo siitä, että Salamalla oli asenne erittäin hyvin kuosissa ottelussa, jossa kummallakaan ei ollut varsinaista sarjataulukollista panosta.
Salama jatkaa ensi vuonnakin Kakkosessa, Atlantis hakee vauhtia taas sarjatasoa alempaa.
Tasoero venähti lopulta suureksi, sillä Atlantis ei käyttänyt ottelun aikana ainuttakaan vaihtoa, vaikka joukkueelle oli kirjattu vaihtopelaajia. Jalka alkoi painaa toisella puoliajalla, ja porilaiset vastasivat asiaan takomalla hyvän määrän maaleja. Erityisen liekeissä oli jälleen kerran Simeon, joka pisteli peräti viisi maalia.
- Puolustuspelaaminen tahtoi välillä vähän unohtua, koska joukkueella oli niin kova hinku tehdä maaleja. Tästäkin huolimatta Rasmus Simula ei tainnut joutua torjumaan yhtään varsinaista maalintekoyritystä, kuvailee valmentaja Petteri Saarni.
Saarni arvostaa myös vastustajan otetta: Atlantis yritti sitkeästi taistella koko ottelun ilman ainuttakaan vaihtoa.
- Kautta on nyt vielä yksi ottelu jäljellä. Poriin tulee PPJ, ja ottelu on varmasti hyvin erilainen kuin tämä kamppailu.
Pori Akatemia puolestaan joutui melkoiseen mankeliin Tampereella, jossa vastaan asettui aina kova TPV. Porilaiset hävisivät ottelun lopulta maalein 6-0. Erityisen kovalla jalalla porilaisia kuritti Mohammad Akbal, joka iski ottelussa hattutempun.
- Tänään vastustaja halusi vain yksinkertaista voittaa enemmän. Emme saaneet valmennuksessa poikia valmisteltua tähän otteluun, vaan olimme koko ajan askeleen perässä. Ei ollut meidän päivämme, kuvailee valmennuksesta Rasmus Jokinen.
Järvenpään Palloseura ja TPV menevät menojaan sarjakärjessä, mutta yhdeksäntenä sarjataulukossa tällä hetkellä oleva Pori Akatemia on edelleen vain neljän pisteen päässä kolmossijasta. Sarja on siis kärkikaksikon jälkeen edelleen hyvin tasainen.
Musan Salaman naisten edustusjoukkue päätti kautensa puolestaan lauantaina Karhuhallissa. Sarjan kärkijoukkue HJS voitti ottelun 0-3.
Valmentaja Essi Helander kehuu ottelun tasoa.
- Ensimmäinen puoliaika oli varmasti koko kauden vauhdikkainta jalkapalloa. Maalipaikkoja nähtiin molemmissa päissä. Toiselle jaksolle kaveri löysi vielä uuden vaihteen, ja meillä taas alkoi hieman jalka painaa, hän kuvailee tapahtumia.
Tappiosta huolimatta Helander kertoo olevansa tyytyväinen joukkueen peli-ilmeeseen lauantaina.
- Tiesimme ottelun olevan sijoituksen kannalta merkityksetön, mutta siitä huolimatta kävimme todella intensiivisen taistelun viimeisistä pisteistä. Pelaajat löivät itsensä vielä kerran likoon ja osoittivat kuuluvansa mukaan kärkikahinoihin.