Musan Salaman miesten edustusjoukkue pelaa ensi kaudellakin Kakkosta. Asia varmistui sunnuntaina alkuillasta, kun joukkue otti komean 2-1 -voiton alimman loppusarjan pahimmasta haastajasta eli NJS:stä.
Maalit tulivat niiltä miehiltä, jotka niitä ovat aiemmin tehneet: Simeon ja Veeti Laine olivat kolmen pisteen ja sarjapaikan varmistamisen takuumiehinä.
Valmentaja Petteri Saarni oli syystäkin tyytyväinen ottelun jälkeen
- Huh huh, mikä peli. Tiesimme, että NJS on hyvä joukkue ja kaikilla oli tietoisuus, että heille vain voitto kelpaa pitääkseen saumat Kakkosessa pysymiseen voimassa.
Ensimmäisellä puoliajalla porilaiset pysyivät kuitenkin vahvasti kuskin paikalla.
- 2-0 oli vähintäänkin ansaittu taukotulos, vaikka muutama muukin tilanne olisi voinut tuoda lisäosumia. Toiselle puoliajalle vastustaja tuli terävämmin ja prässäsi ylempää, kuten tuossa tilanteessa tietenkin pitikin tehdä. Oma pallollinen peli ei ollut enää niin hyvää kuin ensimmäisellä jaksolla.
- NJS sai oman maalinsa jälkeen luotua muutaman vaarallisen maalipaikan. Meillä oli myös muutama hyvä tilanne, josta olisi ollut mahdollisuus tappaa NJS:n kirivaihde. Kuitenkin lopputulos 2-1 oli hyvä tulos tästä trilleristä. Iso kiitos joukkueelle taas isosta työmäärästä ja siitä sitoutumisesta työntekoon, jota peli vaatii. Kiva oli myös huomata, että koleasta syyskelistä huolimatta katsojia oli tullut kannustamaan Musaa. Kimmon johtama rumpuryhmä oli jälleen vertaansa vailla, Saarni jakaa kiitosta.
Myös kapteeni Rasmus Jokinen oli tyytyväinen ottelun jälkeen. Rassen kommentit voit katsoa tästä videosta.
Musan Salama kohtaa tällä kaudella vielä Atlantis Akatemian vierasottelussa sekä PPJ:n kotimatsissa.
Musan Salaman toiminnanjohtaja Kari Löytökorpi kommentoi sunnuntaita osaltaan sosiaalisessa mediassa. Hän muistuttaa, että joukkue lähti karsintasarjaan hyvin erilaisissa tunnelmissa kuin mitä tänään koettiin.
- Salaman edustusjoukkue lähti karsintasarjaan allaan kolme tappiota maalierolla 1-12, samoin päävalmentajan vaihdos toi oman turbulenssinsa. Nyt neljännessä pelissä karsintasarjan kuudesta voidaan todeta sarjapaikan säilyneen maalierolla 9-2 tässä vaiheessa.
- Uskomatonta sitoutumista koko ottelutapahtumat organisoineelta tiimiltä, joukkueen taustoilta ja valmennukselta: arvostan älyttömästi. Näitä henkilöitä on useita, joten en mainitse nimeltä ketään.
Pori Akatemia pelasi aiemmin iltapäivällä 20-vuotiaiden SM-sarjan ottelun Interiä vastaan. Turkulaiset veivät matsin tiukan väännön jälkeen 1-2. Porilaisten maalin teki Samuel Laitinen. Turkulaisten voittomaali syntyi toisen jakson loppupuolella Sakari Jalosen taidokkaalla vapaapotkusuorituksella.
Valmennuksessa häärinyt Alex Santos ei moiti joukkueen asennetta ja yritystä. Ryhmä teki parhaansa.
- Tänään pelattiin hyvä peli, mutta ikävä kyllä emme saaneet siitä palkintoa. Täytyy kyllä sanoa, että oli hieno vaparimaali vastustajalta ja sille ei kyllä pystynyt tekemään mitään. Niin pienistä asioista joskus nämä pelit ratkeavat, Santos analysoi.