7.9.2025 21:09
Musan Salama ry.

Jalkapalloviikonloppu tarjosi suuria tunteita laidasta laitaan - "Parasta futista mitä olen nähnyt meidän pojilta"

Kulunut viikonloppu tarjosi kolme jalkapallo-ottelua, jotka tarjosivat tunteita laidasta laitaan. Sunnuntaina nähtiin voitto, kun Pori Akatemia otti pisteet Poriin Mikkelistä.

Ottelu alkoi räväkästi ja maaleja tuli jo ensimmäisen jakson alkuun useampia. Selkeässä johtoasemassa jalka ehkä nousi vähän kaasulta, ja MP pääsi hieman ottelun päälle. Lopulta voitossa pysyttiin kiinni, ja valmennuksesta vastannut Rasmus Jokinen oli syystäkin tyytyväinen.

- Ekat 30 minuuttia oli meiltä parasta futista mitä olen nähnyt meidän pojilta. Vähän ensimmäisellä jaksolla kun taululla oli 0-4 pääsi hyvän olon tunne käymään ja päästettiin kaveri tekemään maali.

Puoliajalla joukkueesta nousivat johtavat pelaajat esiin. Ryhti palasi.

- Ei siinä koutsin tarvinnut kuin kompata tähän. Toisella jaksolla hieman pelirohkeus loppui kun kaveri pääsi tekemään toisen, mutta vaihdosta saatiin tosi hyviä jalkoja tänään. Pakko nostaa Mirko Kuusinen esille, häneltä tänään todella vakuuttavaa työskentelyä puolustuslinjassa. Ylpeä koko jengistä aina taustoihin asti!

Hyvää jalkapalloa ja niukka häviö

Musan Salaman miesten edustusjoukkue hävisi lauantain vierasottelun PPJ:tä vastaan. Ottelu oli tasainen, ja erittäin hyvätasoinen Kakkosen ottelu. Lopulta kaveri sai ratkaisevan maalin rangaistuspotkusta, jonka laittoi sisään kokenut Juha Hakola.

- Hyvä taistelupeli, joka ratkesi sinänsä harmittavaan rankkarimaaliin. Siinä nähtiin käsivirhe, ja pallo pilkulle. Hyvää on se, että PPJ kohdataan vielä Porissa, sanoo valmentaja Petteri Saarni.

Draamaa Wembleyllä

Lauantaina iltapäivällä Musan Salaman naiset lähtivät tärkeään otteluun FC Nokiaa vastaan. Ennakkoon oli tiedossa, että käytännössä vain voitto pitäisi mukana kamppailussa lohkon kakkossijasta.

Lopulta käteen ei jäänyt pistettäkään. FC Nokia ratkaisi matsin toisella puoliajalla heti Musan Salaman tasoitusmaalin jälkeen. Urheasti taistellut Helmiina Luoma ja Jessica Kannosto pilkulta olivat hilanneet Salaman tasatilanteeseen, ja näytti siltä että porilaisjoukkue voisi pistellä maalin tai kaksi lisääkin,.

Toisin kävi. Valmennus Essi Helanderin johdolla istui ottelun jälkeen pitkään Musan Wembleyn nurmella. Keli oli hieno, väkeä oli runsaasti katsomossa, mutta lopputulos oli karmaiseva pettymys. Lopputuloksen hämmentävyyttä lisää se, että jopa nokialaisjoukkueen spontaaneista reaktioista paistoi jopa suoranainen epäusko tilanteessa, jossa neljäs maali syntyi. Vaikutti siltä, että kaveri olisi ollut tyytyväinen jo siihenkin, että Porista lähtee mukaan tasapelipiste.

Kaikki kunnia kuitenkin vierasjoukkueelle: Nokia puolusti tunnollisesti ja iski vastaan heti kun pienikin sauma vastaiskuun vaan tuli. Syntyneet tilanteet viimeisteltiin kovalla prosentilla.

- Ensimmäinen jakso pelistä oli meiltä harvinaisen hidasta ja epävarmaa. Emme saaneet juurikaan hyötyä näennäisestä pallonhallinnasta. Toisella puoliajalla nostimme vauhtia ja meille tarjoutui omat hetkemme pelin voittamiseen. Nokia kuitenkin käytti armotta omat hetkensä, eikä ilon aiheita juuri jäänyt, Helander kuvailee matsia.

- Mieltä lämmittää lähinnä oivaltava erikoistilannemaali, jonka pelin alkuun saimme aikaseksi. Paljon mietittävää jää ennen seuraavaa ottelua.

Kautta on jäljellä kaksi ottelua. MuSa on lohkonsa kolmantena, ja käytännössä sarjataulukossa nouseminen vaatii edellä olevilta joukkueilta vähintään yhtä tappiota jäljellä olevista otteluista.