3.7.2025 22:42
Musan Salama ry.

Musan Salama ja HPS tasasivat pisteet tekonurmella - "Peli tarjosi jälleen tärkeitä oppeja"

Musan Salama ja Helsingin Palloseura tasasivat pisteet torstai-iltana Urheilukeskuksen tekonurmella. Salama siirtyi ottelussa johtoon Eemeli Löytökorven kauden avausmaalilla toisen puoliajan alkuminuuteilla, mutta HPS nousi tasoihin ottelun lopussa Elias Lambergin maalilla. Tasoitusmaali oli harmittava, ja olisi tarkemmalla joukkuepuolustuksella ollut vältettävissäkin.

Valmennustöihin jälleen palannut Aki Pietikäinen harmittelee, että avausmaalin jälkeen Salaman pelaaminen passivoitui liikaa.

- Peli-ilme muuttui varovaisemmaksi, ja aktiivinen prässipelaaminen sekä pallollinen rohkeus jäivät taka-alalle. Tämä avasi vastustajalle mahdollisuuksia ja pelin rytmi siirtyi enemmän heidän hallintaansa.

Aktiivisen otteen pitää säilyä

Siihen Pietikäinen on tyytyväinen, että Salama sai otteluun hyvän ja aktiivisen alun. Tavoitteena oli se, että pelaaminen on kokonaisuutena mahdollisimman ehjää ja tasapainoista.

- Tämä toteutui ihan hyvin aina ensimmäiseen maaliimme saakka.

Pietikäinen sanoo, että ottelu tarjosi jälleen tärkeitä oppeja. Jatkossa on olennaista se, että aktiivisen otteen on säilyttävä myös johtoasemassa.

- Suuntaamme nyt katseet seuraavaan viikkoon ja tuleviin haasteisiin.

Salama on nyt sarjataulukossa kuudentena 17 pisteellä. Seuraavaksi vastaan asettuu kovin mahdollinen vastustaja eli lohkoa johtava TPV. Kyseessä on vierasmatsi, ja se pelataan Tampereella ensi tiistaina. Viimeisestä viidestä pelaamastaan ottelusta tamperelaisjoukkue on voittanut neljä.