30.6.2025 09:49
Musan Salama ry.

Musan Salaman edustusjoukkueille tappiot viikonloppuna - "Vaatimustaso oli ehdottomasti kauden kovin"

Musan Salaman edustusjoukkueet hävisivät ottelunsa viikonloppuna. Lauantaina miesten joukkue sai todeta Ilveksen kakkosjoukkueen paremmakseen kotiottelussa Wembleyllä.

Salama ei pelannut huonosti, mutta Ilveksen kakkosjoukkue oli juurikin niin kova kuin odottaa sopiikin. Joukkueessa on pelaajia, jotka ovat päässeet jo maistamaan liigavauhtiakin, kuten ikäluokkamaajoukkueessakin pelaava puolustajalupaus Ville Kumpu. Ilves tuli vahvasti heti ottelun alussa samaan tapaan kuin huhtikuun sarja-avauksessakin, ja onnistui maalinteossa jo ensimmäisillä minuuteilla, kun päätyrajalta maalin eteen syötetty pallo päätyi Oskari Paavolalle, joka tykitti tilanteesta kauden seitsemännen maalinsa.

Sen jälkeen Salamakin pääsi paremmin peliin mukaan. Avauksessa nyt minuutteja hyvin saanut Arttu Virtanen sai pallon vapaaseen tilaan, mutta laukoi yli maalin.

Virtanen oli ottelussa muutenkin pelipäällä. Miehen pelaajahaastattelun voit katsoa tästä.

Toisella puoliajalla Salama yritti sitkeästi, mutta maalinteossa joukkue ei onnistunut. Esimerkiksi Mico Heinilältä nähtiin teräviä yrityksiä, mutta vielä mies ei maalinteossa onnistunut. Ilveksen maalilla raumalaislähtöinen Sakari Korri sai tuuletella nollapeliä. Lopulta Ilves pääsi ottelun loppupuolella vastahyökkäykseen, josta syntyi tamperelaisten ratkaiseva toinen maali.

- Taisteluilmettä joukkueelta ei puuttunut, mutta Ilves tuntuu olevan voittamaton vastus meille. Onnistumisiakin löytyi: Alex Santos ja Otto Wiik pelasivat hyvin, ja maalilla Jaakko Lakkamäki otti muutaman todella hyvän torjunnan, hän ei voinut Ilveksen maaleille mitään, kuvailee valmentaja Petteri Saarni.

Naisille harmillinen tappio

Salaman naiset kohtasivat sunnuntaina lohkon kärkiottelussa HJS:n. Hämeenlinnalaisjoukkue aiheutti Salamalle kauden ensimmäisen tappion: ottelu päättyi kotijoukkueelle 2-0.

Valmentaja Essi Helanderin mukaan ottelua voi ajatella eräänlaisena tasonmittauksena. HJS on lohkon kärkijoukkue ansaitusti: laittaa nopeasti palloa liikkeelle ja reagoi myös välittömästi pallonmenetyksiin.

- Etenkin alkuun olimme askeleen jäljessä. Oma pallollinen pelimme oli hätäistä, ja paljon osaamista jäi hyödyntämättä.

Helanderin mukaan joukkueen on jatkossa huolehdittava pallosta ahtaissakin tiloissa, ja ennen kaikkea lähteä rohkeammin eteenpäin.

- Tuloksellisesti olisimme paremmalla huolellisuudella voineet ottaa reissusta pisteen tai jopa kolme. Pystyimme kuitenkin vain hetkellisesti vastaamaan vastustajan vauhtiin.