3.11.2023 20:20
Musan Salama ry.

Jukka Ranne aloittaa seuratyöntekijänä MuSan organisaatiossa.

Paluun Salamaan tekevä Ranne ottaa vastuulleen myös P17 Pori Akatemian

Musan Salamassa viimeksi kaudella 2021-22 valmentanut Jukka ”Juki” Ranne, 35, on tehnyt paluun MuSan organisaatioon.  Organisaatiotasolla Jukka tulee mukaan seuran suunnitteluryhmään seuratyöntekijänä.

Myös hänellä on omaa pelaajataustaa kotimaisen jalkapalloilun korkeimmilla sarjatasoilla. Viimeksi Ranne nähtiin 2010-luvun alkuvuosina FC Jazzin takalinjoilla keskuspuolustajana.

- Paluu on sujunut erittäin positiivisin mielin. Seurassa oli jo valmiiksi paljon tuttuja ja siten oli helppo palata. Kuluneen kahden kuukauden aikana olen päässyt tutustumaan myös uusiin seuratoimijoihin ja pelaajiin, hän kuvailee alkua.

Ihmiset: parasta

Jukka näkee seuratoiminnan suurena hienoutena erilaiset ihmiset ja kohtaamiset.

 - Se onkin ehkä jalkapallon yksi hienoimmista asioista, että pääsee toimimaan erilaisten ihmisten kanssa, jotka kuitenkin haluavat pohjimmiltaan kaikki samaa asiaa eli kehittää seuran toimintaa ja viedä porilaista sekä suomalaista jalkapalloa eteenpäin.

 Musan Salaman toiminta on tehnyt Jukkaan vaikutuksen. Junioritoimintaan panostaminen nousee myös Jukan arvoasteikossa korkealle.

 - Seurassa on paljon ammattitaitoa ja tekeminen kentällä on resursseihin nähden erittäin laadukasta. Miesten edustuksen ykkösten kausien jälkeen pääpaino on taas juniorityön kehittämisessä, mikä näkyy omiin silmiini erittäin positiivisena asiana.

 Ranteen mukaan motivoituneille pelaajille pyritään tarjoamaan lisäharjoittelumahdollisuuksia ja harrastajat saavat harrastaa, joka on hänestä erittäin hyvä asia.

-Musan Salama on Porin suurin jalkapalloseura ja se näkyy hienosti myös katukuvassa.

 

P17 Pori Akatemian päävalmentajuus

 Jukka ottaa samalla luotsatakseen P17 Pori Akatemian joukkueen, jonka selkeänä tavoitteena on nostaa molemmat joukkueensa sarjaporrasta ylöspäin: P17 ykköseen ja P17 kakkoseen.

 - Tämä tuo itselle eteen juuri sopivan kokoisen haasteen ja mahdollisuuden kehittyä valmentajana eteenpäin. Valmennustiimissä on paljon kokemusta ja ammattitaitoa. Opimme tulevan kauden aikana varmasti paljon toisiltamme.

 P17 Pori Akatemian kausi alkaa yhteisellä pelitapahtumalla huomenna lauantaina. Jukka odottaa innoissaan uuden kauden alkua.

 - Joukkueessa on paljon pelaajia ja kilpailu pelipaikoista tulee olemaan kovaa. Kilpailulliset tavoitteet ovat myös kovat, joten työnteko niiden eteen pitää alkaa heti.

 Jukka allekirjoittaa seuran ajatukset siitä, että pelaajista halutaan kehittää taitavia ja työteliäitä. Se, että MuSassa pyritään kehittämään jokaista pelaajaa, tekee Jukkaan vaikutuksen.

 - Odotan, että pelaajilla on nälkää kehittyä ja halua antaa kaikkensa joka kerta, kun kentälle astuvat. Jokainen pelaaja on tärkeä ja kaikkia pyritään tukemaan tasapuolisesti.

 

P17 Pori Akatemian Training Camp on avoinna uusille pelaajille. Jukka ja koko tiimi toivottaa kaikki uudet pelaajat tervetulleeksi haastamaan itseään ja valmennusta!

 

Jukka Ranne

  • 35-vuotias, pelaajataustaa puolustajana. Pelasi urallaan viimeksi FC Jazzin riveissä.
  • Uefa C- ja ammattivalmentajatutkinto. Myös personal trainerin ja ravintovalmentajan tutkinnot. Aloittaa Uefa-B koulutuksen tulevalla kaudella.
  • Kouluttajana: Futisvalmentajan Startti, Ikävaihekoulutus ja Jalkapallon tekniikat -koulutus.
  • Seuratyö: tapahtumat, aamu- ja extravalmennus, valmentajien koulutus

P17-valmennustiimi

  • Jukka Ranne (vastuuvalmentaja)
  • Veli-Pekka Pörsti
  • Petri Kylänen
  • Saku Aaltonen
  • Ilkka Virtanen
  • Kari Johansson.