17.9.2023 14:06
Naiset Edustus

Naisten voitto kruunasi seuran Salamapäivän

Naisten edustusjoukkue taisteli voiton RaiFusta ja jatkaa lohkon kakkosena.



Musan Wembleyllä oli torstaina tunnelma katossa, kun naisten ottelun yhteydessä vietettiin seuran tyttöjen Salamapäivää. Ottelutapahtumaan oli kutsuttu kaikki tyttöjoukkueet ja ohjelma harjoitusalueella alkoi hyvissä ajoin ennen alkuvihellystä. Pelin alkaessa katsomo täyttyi, kun tytöt siirtyivät seuraamaan esikuviensa otteita kentällä.



Seurattavaa ja jännitettävää illan ottelussa todella riitti. Peli alkoi kotijoukkueen hallinnassa ja jatkui samaan malliin koko ensimmäisen puoliajan. Palloa liikuteltiin laitakaistoille, joista pelivälinettä pyrittiin toimittamaan maalille. MuSan pallonhallinta tuotti tasaisesti hyviä hyökkäyksiä, mutta laadukkaat maalipaikat olivat siitä huolimatta harvassa. Lähietäisyydeltä pääsivät yrittämään Minttu Suontaka ja Amelia Luotonen, mutta laukaukset suuntautuivat yli maalin. RaiFu taas pyrki nopeisiin tilanteenvaihtoihin kohti kotijoukkueen selustaa, mutta ei pystynyt juuri uhkaamaan MuSa-maalia.



Toiselle puoliajalle MuSa marssi kärsivällisesti samalla sapluunalla ja uskoi tulosta tulevan ennemmin tai myöhemmin. Kotijoukkueen taivas kuitenkin synkkeni, kun ottelun 52. minuutilla vieraiden Stella Enwena tarjoili mainion keskityksen, josta Anni Laiho nautiskeli 0-1 osuman. Päät painuivat, mutta tällä kertaa vain hetkeksi. Tasoitusta päästiin yrittämään heti kahdesti kulmapotkusta ja vain kolme minuuttia Laihon osuman jälkeen pallo löytyi vierasjoukkueen verkosta. Keskityksen taka-alueelle toimitti oikealta laidalta Suontaka, jonka korkeaan palloon ehti ensimmäisenä Luotonen. MuSalle oli kuitenkin selvää, että tasapeliin ei ottelussa voinut tyytyä, vaan kirivaihde oli pidettävä päällä.



Johtomaalia haettiin kotijoukkueen toimesta vimmatusti, mutta RaiFu puolusti omaa boksiaan tiukasti. Lopulta 70. minuutin pelin jälkeen MuSa vaihtoi hyökkäävämpään ryhmitykseen, kun puolustaja Oona Koskinen teki tilaa hyökkääjä Ella Kailalle. Peli jatkui RaiFun kenttäpuoliskolla ja ratkaisun avaimet päätyivät lopulta Jessica Kannostolle. Kannosto teki, minkä Kannosto osaa ja latasi vasurillaan pallon vastustamattomasti alakulmaan. 



MuSa ei johtoasemaan päästyään vauhtia hidastanut, vaan halusi lisää. Heti johtomaalin perään nähtiin Kannoston toinen laukaus, josta syntyneen kakkospallon seurasi loistavasti Sofia Stenbacka ja iski Salaman jo kahden maalin karkumatkalle. Loppulukemat 4-1 viimeisteli ottelun 86. minuutilla Suontaka niin ikään Kannoston esityöstä. Loppuvihellyksen kuultuaan syystäkin tyytyväinen ja kaikkensa antanut kotijoukkue pääsi kiittämään läpi ottelun tukensa tarjonnutta yleisöä.



MuSan ottelut jatkuvat viikon kuluttua lauantaina, kun joukkue matkustaa Turkuun TuWen vieraaksi. Kamppailu nousukarsintapaikasta jatkuu kiivaana, kun kaksi ottelua runkosarjaa on jäljellä. Pistejahtiin päästään Raunistulan tekonurmella klo 15.00.