4.6.2023 20:03
P15 (2008) PORI AKATEMIA

Helpottava voitto ja nousu P15 Länsilohkon ykköseen!

Pori Akatemian P15-joukkueen kevätkausi sai ansaitun palkinnon joukkueen varmistaessa tänään nousun P15 Ykköseen. FC Ulvilaa vastaan pelatun ottelun voitti Akatemia numeroin 0-2, ja matkaa näin siis syyskaudeksi P15 Ykköseen.

Akatemian kausi on ollut loistava, joukkue on menettänyt pisteitä ainoastaan viime keskiviikkona Wemplillä TuTo:a vastaan pelatussa otelussa, joka päättyi 1-1 pistejakoon.

Tänään Mynsterin kentälle marssi määrätietoinen joukkue, joka tiesi taulukon tilanteen. Selvää oli, että pistettäkään ei haluta menettää, joten fokus oli vain ja ainoastaan voitossa.

Ensimmäinen puoliaika alkoi tasavääntämisellä, joskin Akatemialla oli pallonhallinta selkeästi itsellään, ja teki näinUlvilan pelin vaikeaksi. Myös vierasjoukkueen liikkuva ja nopeatempoinen peli vei kotijoukkueelta nopeasti mehut. Puolikkaan viime minuuteilla Akatemia sai vihdoin palkinnon työstään, kun Akseli Viikilä taiteili pallon verkkoon pelin 39. minuutilla. Taukojohtoon siis Akatemian johdossa.

Toisen puoliajan sävel olikin aika selkeä: Ulvila pyrki rikkomaan hyvin pelanneen Akatemian keskikentän, ja kuten arvata saattaa, ei myöskään kolhuilta vältytty. Ristiin vaihtaminen salliminen tuli nyt tarpeeseen. Peli siirtyi pikkuhiljaa entistä vahvemmin Akatemian haltuun, ja niinpä pelin 53 minuutilla Mikael Heikkilän pamauttama vapaapotku, joka kimpoili vastustajasta aina yläriman kautta maalivahdin pään kautta verkon perille, söi loputkin halut vastustajasta. Tilanne 0-2 Akatemialle.

Pelin loppu oli lähinnä loukkaantumisten välttelyä, ja Ulvilasta kotiin tuomisina olikin makea 0-2 voitto, jolla Akatemia varmisti nousunsa syyskierroksella Ykkösen Länsilohkoon, vaikka yksi kierros on vielä pelaamatta.

Tällä kaudella Akatemia on todella hitsautunut yhdeksi joukkueeksi, joka pelaa koko sydämellään joukkueelle. Pojista huokuu itsevarmuus, joka on voimavara tulevaan syyskauteen.

 Joukkueen matkassa kohti omaa unelmaa on ollut suuri joukko niin katsojia kuin tukijoita, joita tässä kohtaa kuuluu kiittää Porilaiseen tyyliin, joten:

”Kiittihei, tulny pelii kattoo useemminki”

#meollaanyksijengi